Olen päässyt harjoittelemaan pursotusta useampaan kakkuun viime aikoina. Omasta mielestäni olen jopa kehittynyt hommassa. Olen todennut, että vispikerma on helpoin saada koostumukseltaan sopivaksi, jotta pursotuksista tulee kauniita ja kestäviä. Välillä olen lisännyt vispikerman joukkoon tuorejuustoa, jolloin massa on jämäkämpää. Esittelen seuraavassa kolme kermakakkua, joissa olen päässyt testailemaan eri makuja ja harjoittelemaan pursottamista.
Kakkuja voi tehdä vaikka minkälaisia ja sehän tässä puuhassa pitääkin kiinnostusta yllä. Aina tulee mieleen jokin uusi maku tai ”tyyli”, jota haluaisi kokeilla. Mulla onkin jatkuvasti mielessä kaikenlaisia juttuja, joita pitää päästä opettelemaan. Samalla hieman tuskaa tuottaa se, että pohdin mielessäni, että millaisia ne mun näköiset kakut lopulta on ja mikä just mun kakut erottaa edukseen muiden kakuista… Aloitettuani tänä syksynä leipomoalan opinnot, olen leiponut – ja pohtinut – kotona entistä enemmän. (Onneksi lähipiiristä löytyy sen verran väkeä, ettei kaikkea tarvitse itse yrittää syödä.)
Yleensä saan mieltä lämmittävän palautteen, että kakkuni on ollut todella hyvän makuinen ja se on sujahtanut parempiin suihin nopeasti. Olen pyrkinyt myös ottamaan tällaisen palautteen vastaan kiitollisena ja saanut luottamusta siihen, että kakkujeni maku ja ulkonäkö ovat onnistuneita. Jatkossa aion kuitenkin pyytää tarkempaa arviota kakun ulkonäöstä, koostumuksesta ja mausta, koska kriittisemmän palautteen kautta voin kehittyä. Esimerkiksi yhdestä näistä kermakakuista sain viestiä, että kakku oli hyvän makuinen ja kaunis, mutta pohja hieman kuivahko. Kiinnitän siis jatkossa tarkemmin huomiota kakkupohjan kostutukseen. Aina voi parantaa ja tarkoitus on kehittyä koko ajan paremmaksi.
Kakkuja tehdessä paras fiilis tulee jo siitä, kun kakkupohja onnistuu. Aina ei onnistu ensimmäisellä eikä edes toisella yrittämällä. Näin harrastuspohjalta voin vielä paikkailla jonkin verran epäonnistuneita pohjia käyttökelpoiseksi. Mutta jos mä joskus valmistun tähän ammattiin, niin hommasta tuleekin vaativampaa. Eli ei auta kuin leipoa kakkupohjia vaan tiiviiseen tahtiin, kunnes se tasalaatuisuus sieltä alkaa löytyä. Ja toki opettelun paikka on sekin, että osaa pelastaa ei-niin-onnistuneita leivonnaisia ja siten ehkäistä hävikkiä. Kerman vaahdotuksen lopputulos on myös aina jonkinlainen arvoitus. Vielä en ole löytänyt sitä yhtä luotettavaa tapaa saada kermavaahdosta aina onnistunutta, etenkin pursotusta varten, joten harjoitukset jatkuvat.
